Suomi

SUBWAY® -ketjun historia

Kesällä 1965 nuori 17-vuotias Fred DeLuca mietti tulevaisuuttaan Yhdysvalloissa Bridgeportissa. Näihin aikoihin Rollareiden Satisfaction raikui uusien Mustangien kaiuttimista ja Lyndon B. Johnson oli Yhdysvaltojen presidenttinä. Fred oli juuri lopettanut lukion ja suunnitteli yliopisto-opintojaan, jotka Yhdysvaltojen suurten lukukausimaksujen vuoksi tuntuivat kaukaiselta haaveelta. Fred oli kuitenkin ahkera ja luotettava nuori mies, mutta hänen minimipalkkansa rautakaupassa ei millään riittänyt maksuihin.

Eräänä päivänä DeLucan perhetuttu, tohtori Peter Buck soitti ja kertoi muuttavansa lähelle Bridgeportia. Perheet eivät olleet tavanneet aikoihin, joten he järjestivät grillijuhlat jälleennäkemisen kunniaksi. Grillijuhlissa Fred keksi kysyä Peteriltä apua opiskelujensa rahoittamiseen - lähinnä laina mielessään. Peterin vastaus päätyi muuttamaan pikaruokateollisuutta:

"I think you should open a submarine sandwich shop."

"Sinun pitäisi avata täytettyjen leipien myymälä" sanoi Peter. Fred oli vastauksesta lähinnä hämmästynyt, mutta kuuli kuitenkin itsensä kysyvän: "Miten se toimii?" Peter kertoi Fredille täytettyjen leipien myymisestä. Hänen pitäisi vuokrata pieni liiketila, rakentaa myyntitiski, ostaa ruokaa ja avata liike. Asiakkaat löytäisivät kyllä liikkeen ja ostaisivat täytettyjä leipiä. Peter oli varma että Fred pystyisi kustantamaan leivillä koulutuksensa. Peterille asia oli näin yksinkertainen ja hän lupautui jopa Fredin yhtiökumppaniksi, jos hän olisi kiinnostunut. Ja Fred DeLuca oli.

Lähtiessään Peter kirjoitti Fredille 1000 dollarin sekin sijoituksena heidän uuteen yritykseensä. Tällöin Fred ei vielä osannut aavistaa, että tämä johtaisi muuhunkin kuin hänen koulutuksensa kustantamiseen. Liikkeen menestyminen johti kuitenkin mielenkiintoiseen seikkailuun ja taloudelliseen riippumattomuuteen – niin Fredille kuin monille muillekin ihmisille.

Kaksikko teki kovasti töitä tavoitteenaan avata 32 myymälää 10 vuodessa Pete’s Super Submarines –nimen alla. Peter ja Fred keskustelivat asianajajansa kanssa yrityksensä tulevaisuudesta 1974 ja punnitsivat eri vaihtoehtoja. Jossain vaiheessa puhe kääntyi franchisingiin, jonka he olivat aiemmin hylänneet, koska se soveltui vain suurille yhtiöille. Koska Pete’s Super Submarines oli tavoitteistaan jäljessä, alkoivat he miettiä tarkemmin franchisingin mahdollisuuksia. Pitäisi vain löytää ihmisiä, jotka sijoittaisivat yritykseen rahaa ja avaisivat konseptin mukaisen ravintolan omassa kotikaupungissaan.

Fred päätti puhua asiasta ystävälleen Brian Dixonille ja tehdä hänelle tarjouksen, josta hän ei voisi kieltäytyä. Fred lupasi lainata rahaa Brianille, jolla hän voisi ostaa heidän ravintolansa Wallingfordissa, Connecticutissa. Fred tarjoutui myös ostamaan ravintolan takaisin, mikäli liiketoiminta ei syystä tai toisesta toimisi. Aluksi Brian kieltäytyi tarjouksesta tyytyväisenä nykyiseen työhönsä. Hän muutti kuitenkin nopeasti mielensä, kun hänen työpaikkansa oveen ilmestyi munalukko ja viranomaisten konkurssi-ilmoitus. Ilmoituksessa hänen huomionsa kiinnittyi sanaan ”mahdollisuus” ja samalla hetkellä hän päätti soittaa Fredille ja hyväksyä hänen tarjouksensa. Brian aloitti ensimmäisenä SUBWAY® franchising –yrittäjänä ja sillä hetkellä muuttui SUBWAY® -ravintoloiden tapa toimia.

Vuonna 1975 ketjun lippulaiva, vuosien varrella suuren suosion saavuttanut Italian B.M.T.® julkaistiin markkinoille. Se saa nimensä metrolinjojen läheisyydessä toimivien liikkeiden sijoitusstrategian mukaisesti Brooklyn-Manhattan Transit system, B.M.T. Myöhemmin nimestä tuli myös kampanja "Biggest, Meatiest, Tastiest".

SUBWAY® -ketjun suosio on ollut huimaa. Vuonna 2009 maailmalla on yli 31 500 SUBWAY® -ravintolaa. Lukemat kasvoivat vuodesta 1965 seuraavasti:

1979 140 ravintolaa
1989 4000 ravintolaa
1999 14000 ravintolaa
2009 31500 ravintolaa

Suomen ensimmäinen SUBWAY® avattiin 7.7.2000 Annankadulle Helsinkiin. Vuoteen 2010 mennessä Subway oli laajentaunut Suomessa yli 80 liikkeeseen ja vain kaksi vuotta myöhemmin avattiin Suomen 100. Subway® -ravintola 1.11.2012 Kuopion kauppakeskus Matkukseen.