Kokkolan uusi SUBWAY® -ravintola houkuttelee asiakkaikseen lapsiperheitä
15.4.2013
Kokkolassa avattiin huhtikuussa jo toinen SUBWAY® -ravintola. Ravintola sijaitsee Citymarketin yhteydessä, osoitteessa Heinolankaari 9. ”Sijainnin kannalta tämä Kokkolan SUBWAY® -ravintola on asiakkaillemme loistava. Tänne on helppo päästä omalla autolla, joten asiakkaiksi odotetaan niin lapsiperheitä, ohikulkijoita kuin kaikkia muitakin alueella ostoksilla olevia,” kommentoi yrittäjä Helen Toivanen.
Kokkolan uusi ravintola on yrittäjä Helen Toivasen kolmas SUBWAY® -ravintola, sillä Toivanen toimii yrittäjänä myös Pietarsaaressa sekä Kokkolan aiemmassakin SUBWAY® -ravintolassa. Toivanen on syntyjään virolainen, mutta hän on muuttanut Suomeen vuonna 1990 ollessaan vasta 6-vuotias. Kansainvälisessä SUBWAY® -ketjussa työskentely on osaltaan saanut Toivasen pysymään Suomessa, vaikka veri onkin välillä vetänyt maailmalle. ”Olen aina ollut työteliäs, ja alusta alkaen tuntui mielekkäältä suunnitella yhden ravintolan avaamisen jälkeen uusia avauksia”, Toivanen kertoo.
Kotkalaiset Jyri ja Mia Hannus nimettiin vuoden 2012 SUBWAY® -ketjun franchisingyrittäjiksi
3.4.2013
SUBWAY® -ketju valitsi vuosittaisessa Franny-gaalassa vuoden yrittäjäksi kotkalaisen yrittäjäpariskunnan Jyri ja Mia Hannuksen. Viime vuoden lopulla yrittäjät avasivat Kouvolan Veturiin jo kolmannen SUBWAY® -ravintolansa. Tällä hetkellä yrittäjäpariskunnan omistuksessa toimivat myös Kouvolan Manskin sekä Kotkan SUBWAY® -ravintolat.
”Palkitut Jyri ja Mia Hannus ovat aidosti omaksuneet, mistä SUBWAY® -ketjun yrittäjyydessä on kyse. Yrittäjien kaikkea toimintaa ohjaa pyrkimys korkeaan asiakastyytyväisyyteen, joka saavutetaan hyvällä asiakaspalvelulla, siisteydellä ja ensiluokkaisesti valmistetuilla raaka-aineilla. Työn tuloksena on saavutettu jatkuva myyntien positiivinen kehitys heidän ravintoloissaan. Yrittäjät ovat myös aktiivisesti mukana ketjun kotimaisessa ja kansainvälisessä toiminnassa. Jyri ja Mia tunnetaan ahkerina, iloisina ja vastuuta kantavina yrittäjinä niin asiakkaiden kuin muiden yrittäjien keskuudessa”, kommentoi Maajohtaja Petteri Lehtimäki voittajien valintaa.
Eva Wahlström pääsi valmistamaan subi® -leipiä
22.3.2013
Maaliskuun 16 päivänä Kouvolan kauppakeskus Veturin SUBWAY® -ravintolan asiakkaat saivat hieraista silmiään, kun tuttujen Sandwich Artistien lisäksi tiskin takana työskenteli menestynyt naisnyrkkeilijä Eva Wahlström.
Eva on jo vuosien ajan vieraillut SUBWAY® -ravintoloissa asiakkaana, mutta Veturin kauppakeskuksen Toripäivien kunniaksi Eva sai tilaisuuden astua tiskin toiselle puolelle. Päivän aikana Eva kerkesi subi® -leipien valmistuksen lisäksi jututtaa fanejaan ja jakaa nimmareitaan. Kuvassa Veturin SUBWAY® -ravintolan franchiseyrittäjä Jyri Hannus ohjastaa uusinta Sandwich Artistiaan, Eva Wahlströmiä subi® -leipien valmistuksen saloihin.
Espoo sai jo viidennen SUBWAY® -ravintolansa
31.1.2013
Espoon uusimpaan kauppakeskukseen, Lähdekeskukseen avattiin 22.1 SUBWAY® -ketjun uusin ravintola. Kyseessä on franchise-yrittäjä Tanveer Choudhryn toinen SUBWAY® -ravintola. Hänen omistuksessaan toimii myös Lohjan SUBWAY® -ravintola.
”Vaikka ravintolan avaaminen ja yrittäjänä toimiminen on toki jo tuttua, on mukava päästä avaamaan SUBWAY® -ravintola myös uudella paikkakunnalla. Espoossahan ollaan jo totuttu subi® -leipiin, eli Lähdekeskuksen ravintolakin varmasti löytää oman asiakaskuntansa. Odotammekin asiakkaiksemme ihan niitä samanlaisia nälkäisiä ruokailijoita, joihin olemme jo Lohjalla toimiessamme tottuneet,” Choudhry kertoo.
Janne Korvelle slopestylen pronssia lumilautailun MM-kisoissa
21.1.2013
SUBWAY® -ravintoloiden uusin sponsoroinnin kohde, lumilautailija Janne Korpi, on saanut hyvän aloituksen vuodelle 2013. Ensin Suomen Urheilutoimittajat äänestivät Korven vuoden 2012 parhaimmaksi lumilautailijaksi ja samalla viikolla hän sai pronssia slopestylen MM-kisoissa Kanadassa. Huonosta säästä huolimatta Janne Korpi sai mahtavan aloituksen slopestylen karsinnoissa ja siirtyi karsintoihin ryhmänsä parhaimpana. Korpi pääsi myös halfpipen finaaliin, mutta kaatui molemmat laskut, joten jäi sijalle 11.
Uusi sponsorisopimus allekirjoitettiin lumilautailija Janne Korven kanssa
11.1.2013
SUBWAY® -ravintolat uskovat suomalaisiin kykyihin, ja tammikuun alussa julkaistiinkin tämä ketjun uusin urheilijayhteistyö lumilautailija Janne Korven kanssa. Kovassa nousussa oleva Korpi nappasi kaudella 2011–2012 lumilautailun maailmancupin Freestylen, Half Pipen ja Big Airin kokonaisvoitot.
”Juteltiin jo pari vuotta sitten kavereiden kanssa, että mun pitäisi olla SUBWAY® -ravintoloiden mainoskasvo, koska käyn siellä niin usein. 30 päivän Uuden-Seelannin reissulla kävin SUBWAY® -ravintolassa syömässä 30 kertaa”, Korpi naurahtaa.
”Sponsorointi on tärkeä osa ravintoloidemme toimintaa. Teemme aktiivista yhteistyötä yrityskuvaamme sopivien kohteiden ja henkilöiden kanssa. Janne tuokin oman raikkaan tuulahduksensa sponsoroitaviimme ja urheilijaperheeseemme. Myös lajin ollessa selvästi talvipainotteinen, oli hän selvä valinta. Onhan SUBWAY® -ketju urheilijoiden virallinen ravintola – ja näin urheilukansana se saa ja sen pitää näkyä. Näkymään se tuleekin jälleen tämän vuoden alkupuolella”, kommentoi Brand Manager Kurt Möller.
Barona Areenalle avattiin poikkeuksellinen ravintola
8.1.2013
Espoo sai jo viidennen SUBWAY® -ravintolansa, kun Barona Areenalle Clubi-aulan sisäänkäynnin yhteyteen avattiin SUBWAY® -ravintola vuoden alussa. Kyseessä on franchise-yrittäjä Erik Arndtin toinen SUBWAY® -ravintola. Hänen omistuksessaan toimii myös Tapiolan SUBWAY® -ravintola.
”Maailmallahan on jo totuttu siihen, että SUBWAY® -ketjun ravintoloita voi olla paikoissa, joissa niihin ei ehkä uskoisi törmäävän. Kouluissa, sairaaloissa, kirkoissa, jopa Ground Zerossa on oma ravintola rakentajille. Nälkähän on siinä mielessä kaikkialla aina sama, ettei se katso paikkaa missä se iskee,” Maajohtaja Petteri Lehtimäki kommentoi. ”On mukavaa, että saamme Suomessakin ensimmäistä kertaa vähän tavanomaisuudesta poikkeavan ravintolan.”
”Pidämme ravintolaa auki aina tapahtuma-aikoina ja joustavan konseptimme vuoksi pystymme avaamaan ravintolan myös yleisömäärällisesti jääkiekkopeliä huomattavasti pienempiin tapahtumiin. Poikkeuksellisesti täällä Barona Areenan ravintolassa emme tee subi® -leipiä paikanpäällä, vaan myynnissä on tietty valikoima valmiiksi täytettyjä leipiä. Asiakasvolyymit ovat isoissa tapahtumissa niin valtavia, että tämä on asiakkaillekin ehdottomasti helpompaa ja etenkin nopeampaa. Avausviikolla Areenalla oli kaksi jääkiekko-ottelua, joissa subi® -leipien menekki olikin odotetunlainen. Asiakkaat ottivat tämän vähän poikkeuksellisen konseptin heti omakseen, ja saimme palvelun pysymään sujuvana ja kaikille mielekkäänä. Saamamme palaute onkin ollut pelkästään positiivista ja asiakastyytyväisyys huippuluokkaa, mikä onkin koko toimintamme kulmakivi”, kertoo Erik Arndt.
Avauskuukauden kunniaksi SUBWAY® -yrittäjä Arndt on tuonut paikalle myös aidon kisakäytössä olleen Formula1-auton, vuoden 2003 Jaguarin. Autoon on mahdollista tutustua Areenan tapahtumissa tammikuun ajan, sekä osallistua arvontaan, jossa kaikkien osallistujien kesken arvotaan ensi kesänä ajo-elämys kyseisellä autolla Malmin lentoasemalla Helsingissä.”Tervetuloa siis herkuttelemaan ja nauttimaan Areenan loistavasta urheilu- ja tapahtumatarjonnasta!” toivottaa uuden SUBWAY® -ravintolan franchise -yrittäjä Erik Arndt.
”SUBWAY® on tervetullut kumppani myös Barona Areenalle, jonka jatkuvasti kasvava käyttöaste sekä tapahtumatarjonta tuo paikalle myös entistä valveutuneempia ja hyvinvointitietoisia asiakkaita. Uusi SUBWAY® -ravintola sopii monitoimiareenallemme kuin nenä päähän”, sanoo Barona Areenan toimitusjohtaja Oskari Liimatainen ja toivottaa Erikille menestystä uuden raikkaan ravintolan johdosta.
Lahteen avattiin kaupungin neljäs SUBWAY® -ravintola
4.1.2013
Tammikuun alussa Lahti sai jo neljännen SUBWAY® -ravintolansa, kun uusi ravintola avattiin osoitteeseen Aleksanterinkatu 9. Kyseessä on franchise-yrittäjä Marko Helosaaren neljäs SUBWAY® -ravintola. Hänen omistuksessaan toimii myös Lahden Karisman ja Launeen, sekä Riihimäen SUBWAY® -ravintolat.
”Vaikka ravintoloiden avaaminen onkin jo tuttua, on mukava saada myös uusia elementtejä mukaan. Tässä tapauksessa liikepaikan valinnalla halusimme satsata nimenomaan pitkiin aukioloaikoihin, jotta asiakkaita voidaan palvella varhain aamusta myöhään yöhön. Arkisin avaamme kello kahdeksan, ja viikonloppuisin ovemme ovat auki jopa kello viiteen asti. Odotammekin asiakkaiksemme tavallistakin enemmän nälkäisiä yöruokailijoita, joita keskeinen sijaintimme varmasti houkuttelee,” Helosaari kertoo. Uudessa ravintolassa tarjoillaan Lahden SUBWAY® -ravintoloista ensimmäisenä uusia aamiassubeja.
Suomen paras pikaruokaketju viidettä kertaa
10.12.2012
Kuluttajat ovat jälleen arvioineet SUBWAY® -ravintolat Suomen parhaimmaksi pikaruokaketjuksi*. SUBWAY® -ravintolat saivat parhaimmat kokonaisarvosanat Taloustutkimuksen tekemässä pikaruoka- ja kahvilaketjuja käsittelevässä tutkimuksessa. Tutkimus suoritettiin syys-lokakuussa 2012 ja siihen vastasi yli 3 900 Suomessa asuvaa kuluttajaa.
Parhaimpien kokonaisarvosanojen lisäksi SUBWAY® -ravintolat saivat parhaimman tuloksen kokonaismielikuvavertailussa sekä sijoittui ykköseksi 10 mielikuvatekijän yhteisvaikutusvertailussa. Kuluttajat arvioivat myös suolaisten tuotteiden maun, valikoiman monipuolisuuden, työntekijöiden palveluhalukkuuden ja palvelun nopeuden olevan SUBWAY® -ravintoloissa parempaa kuin muissa Suomen pikaruokaketjujen ravintoloissa.
SUBWAY® -ravintolat haluavat kiittää asiakkaitaan luottamuksesta. Erinomaisesta sijoituksesta huolimatta SUBWAY® -ravintolat pyrkivät jatkuvasti parantamaan toimintaansa, jotta asiakkaiden toivomuksiin pystyttäisiin vastaamaan entistäkin paremmin.
*Lähde: Taloustutkimus Oy, Pikaruoka- ja kahvilaketjut –tutkimus 2012, yleisarvosanojen 4-10 keskiarvo 21 ketjun joukossa.
Kaisaniemen SUBWAY® -ravintola on siirtynyt Kluuviin
5.12.2012
Helsingin keskustan kauppakeskus Kluuvi sai oman SUBWAY® -ravintolansa joulukuun alussa. Samalla Kaisaniemen SUBWAY® -ravintola sulkee ovensa toiminnan siirtyessä Kluuviin.
Syksyllä 2011 uudelleen ovensa avannut Kauppakeskus Kluuvi sijaitsee Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun risteyksessä. “Uusittu Kluuvi on huikea yhdistelmä eri brändejä ja todellista laatua. Olemmekin tyytyväisiä, kun pääsimme näin hyvään seuraan ja näin hyvälle paikalle. Katupuheiden mukaan Helsingin ydinkeskustaan on toivottu ravintolaamme, ja nyt pääsemme vastaamaan tähän pyyntöön,” kommentoi maajohtaja Petteri Lehtimäki.
Tuuli Petäjä-Sirén Sandwich Artistina
3.12.2012
Imatran SUBWAY® -ravintolan asiakkaat saivat joulukuun ensimmäinen päivä iloisen yllätyksen, kun heidän subi® -leipänsä valmistikin tuttujen Sandwich Artistien sijaan palkittu purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirén.
Vierailunsa aikana Tuuli tutustui subi® -leipien ja salaattien valmistukseen ja siinä samalla kertoi omista tulevaisuuden suunnitelmistaan. ”Nyt, kun purjelautailu jatkaa Olympia-lajina vuoden 2016 kisoissa, aion harjoitteluissa tähdätä sinne” Tuuli kertoi. ”Vaikka voisihan tätä Sandwich Artistinkin uraa harkita” hän jatkoi hymyillen tiskin takaa ja palasi palvelemaan nälkäisiä asiakkaita.
SUBWAY® -ravintolaketjun Euroopan johto vieraili Suomessa
29.11.2012
SUBWAY® -ravintolaketjun Suomen maajohtaja Petteri Lehtimäki, sekä ketjun Euroopan johtaja Marc Kreder ja kehityspäällikkö Justin Goes kertoivat Itiksen SUBWAY® -ravintolan lehdistötilaisuudessa maailman suurimman pikaruokaketjun Suomen toiminnoista, kasvusta ja työllistämisestä. Keskusteluun osallistuvat myös Suomen Franchising Yhdistys SFY:n Toiminnanjohtaja Juha Vastamäki sekä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n Toimitusjohtaja Timo Lappi.
”Halusimme keskusteluun ehdottomasti mukaan myös muita alamme edustajia. Pidämme erittäin tärkeänä, että ravintola- ja koko franchise-alan vaikuttajat kommunikoivat keskenään. Nyt kun saimme vieraaksemme Euroopan johtoa, oli sopiva aika keskustella tulevaisuudesta. SUBWAY® -ravintolat jatkavat yhä vahvaa kasvuaan Suomessa; suunnitelmissa on avata maassamme vuoteen 2017 mennessä 100 uutta ravintolaa, luoden samalla maahamme noin 1.000 uutta työpaikkaa.”, kertoo Suomen maajohtaja Petteri Lehtimäki.
SUBWAY® -ravintolat saapuivat Valkeakoskelle
15.11.2012
SUBWAY® -ravintoloiden Suomen valloitus jatkuu, kun Valkeakoski sai ensimmäisen SUBWAY® -ravintolansa marraskuussa. Ketjun uusin ravintola sijaitsee Valkeakosken Torikeskuksessa, osoitteessa Hakalantie 1. Torikeskus sijaitsee aivan ydinkeskustassa, kauppatorin laidalla. Kyseessä on yrittäjäpariskunta Tarja ja Tomi Salon ensimmäinen SUBWAY® -ravintola.
“Haluamme tarjota valkeakoskelaisille ystävällisen, nopean ja vaihtoehtoja tarjoavan ravintolan päivittäisiin ruokatarpeisiin. Uudelle paikkakunnalle on aina mukava tulla, ja toivommekin, että kaupunkilaiset ottavat meidät hyvin vastaan,” kommentoi maajohtaja Petteri Lehtimäki.
SUBWAY® -ravintolat jatkavat yhteistyötään Suomen Jääkiekkoliiton kanssa
8.11.2012
Sponsorointi alkoi jo vuonna 2010 ja ketju on keskittynyt siinä Leijonien ja jääkiekon harrastetoiminnan tukemiseen. "SUBWAY® -ravintolat tuovat raikkaan tuulahduksen jo valmiiksi sisukkaaseen Leijonaperheeseen. Jääkiekkoliitto on erityisen iloinen kasvatuksellisten ja vastuuntuntoisten arvojen kohtaamisesta", sanoo Jääkiekkoliiton myyntijohtaja Juha Kuosa.
Leijonat tunnetaan maailmalla vahvana joukkueena eikä syyttä; Suomen maajoukkue on parhaillaan ranking-listan toinen ja Leijonat ovat niittäneet mitaleja niin MM-kisoissa kuin Olympialaisissakin. Tuorein kulta-voitto on vuodelta 2011, jolloin Leijonat kohtasivat Ruotsin Slovakian MM -finaalissa. Legendaarinen 6-1-voitto varmisti kultajuhlat jälleen Helsingin kauppatorille.
Vuonna 2010 Leijonat saivat oman subi® -leipänsä nimeltään Leijona subi®. Vaikka Leijona subi® ei enää ole myynnissä, kisamuistoja voi yhä verestellä SUBWAY® -ravintoloissa tilaamalla Kinkku subi® -leipään lisätäytteenä Valio AURA® -juustoa.
Vuodesta 2011 alkaen SUBWAY® -ravintolat on tunnettu myös SM-liigan sponsorina. Sponsoroinnin kautta SUBWAY® -ravintolat lähestyvät suomalaisia tukemalla heille tärkeää suomalaista jääkiekkoa ja paikallisia jääkiekkojoukkueita. Suomea ei turhaan pidetä kiekkokansana; jääkiekko on Suomen pelatuin urheilulaji ja SM-liiga taas maan seuratuin sarja.
SUBWAY® -ravintola on jälleen avannut ovensa Itiksessä
7.11.2012
Itiksessä voi taasen nauttia subi® -leivistä, sillä Itiksen SUBWAY® -ravintola on jälleen avattu. Kauppakeskus Itiksen uudistuksen myötä SUBWAY® -ravintola on muuttanut ja saanut uudet toimitilat vilkkaalta Pasaatiaukiolta. Uusi sijainti on ideaalinen julkista liikennettä käyttäville asiakkaille, sillä ravintolaan pääsee kätevästi metron sisäänkäynnin yhteydestä. ”Odotamme koko Itiksen muutoksesta paljon, ja sijainninvaihdos tuo varmasti myös meille uusia kävijöitä,” Maajohtaja Petteri Lehtimäki kertoo. Uudistetun SUBWAY® -ravintolan löytää nykyään osoitteesta Tallinnanaukio 3, Pasaasi.
Suomessa on jo sata SUBWAY® -ravintolaa
1.11.2012
SUBWAY® -ketju avasi Suomen ensimmäisen ravintolansa Helsingin Annankadulle vuonna 2000. Tämän jälkeen kasvuvauhti on ollut nopeaa: SUBWAY® -ketju on avannut uusia ravintoloita ympäri Suomea ja lokakuussa 2012 ravintoloita olikin maassamme jo 100. Sadas SUBWAY® -ravintola avattiin Kuopiossa Päivärannan Citymarketin yhteyteen 31.10.
SUBWAY® -ravintoloiden kasvu ei ole loppunut tähän; heti sadannen ravintolan avauksen jälkeen Kuopio Matkus Shopping Centeriin avattiin lisäksi Suomen 101. SUBWAY® -ravintola.
”Kasvuvauhti on vain kiihtynyt tämän vuoden lopulla; täysin odotetusti. Olemme tehneet kasvun eteen paljon töitä, ja halunneet kuunnella myös asiakkaitamme uusista kaupungeista ja alueista, jonne ravintolamme toivotaan rantautuvan,” Maajohtaja Petteri Lehtimäki kertoo. Lehtimäki siirtyi vastaamaan koko Suomen SUBWAY® -ketjusta tämän vuoden syyskuussa.
Kuvassa Petteri Lehtimäki ravintolansa avanneen Markku Jyrkiäisen kanssa.
Imatralle avattiin 24.10. SUBWAY® -ketjun tuorein ravintola
24.10.2012
SUBWAY® -ravintolat lisääntyivät maassamme jälleen vauhdilla, kun Imatra sai oman SUBWAY® -ravintolansa lokakuussa. Ketjun uusin ravintola sijaitsee osoitteessa Tietäjänkatu 2, Citymarketin yhteydessä. Kyseessä on yrittäjäveljesten Tuomas ja Pasi Kärjen, sekä Lappeenrannan SUBWAY® -ravintolassa 4,5 vuotta managerina toimineen Teemu Salon toinen ketjun ravintola. Heidän toinen SUBWAY® -ravintola sijaitsee Lappeenrannassa Valtakadulla. Myynnit Lappeenrannan ravintolassa ovat kehittyneet suotuisasti, joten aika Imatran uuden ravintolan avaamiselle oli nyt sopiva.
“Haluamme tarjota imatralaisille ystävällisen, nopean ja vaihtoehtoja tarjoavan ravintolan päivittäisiin ruokatarpeisiin. Odotamme, että kaupunkilaiset ottavat meidät hyvin vastaan, sillä täällä on tilausta tämänlaiselle ruokatarjonnalle - ja katupuheiden mukaan SUBWAY® -ravintolaa on jo odotettu”, kommentoi maajohtaja Petteri Lehtimäki.
SUBWAY® -ravintolat mukana Kummit Bowling -tapahtumassa
17.10.2012
Yritysjoukkueet pistivät keilataitonsa koetukselle BowlCircus Ruusulassa 9.10. järjestetyssä leikkimielisessä Kummit Bowling -tapahtumassa.
Kunkin keilatiimin kapteenina toimi tuttu Kummi - mukana olivat mm. Ville Pusa, Kimmo Vehviläinen, Marianne Harjula, Viivi Avellan (kuvassa), Jarkko Tamminen, Pepe Willberg, Riki Sorsa, Tuomas Kytömäki, Kristian Sohlberg, Teuvo Loman sekä Sakke Pietilä. Nälkää urheilusuoritusten keskellä pidettiin loitolla subi® -leivillä. Kummit Bowling -tapahtumalla kerättiin varoja potilasvalvontamonitorin hankintaan Helsingin lastenklinikalle.
Muutoksia Suomen SUBWAY® -ravintolaketjussa
20.9.2012
SUBWAY® -ketjun Development Agent Etelä- ja Itä-Suomen alueen osalta vaihtui 1.9.2012. Samalla alueellisesta jaottelusta luovuttiin ja aiemmin Pohjois- ja Länsi-Suomesta vastannut Petteri Lehtimäki siirtyi johtamaan koko Suomen SUBWAY® -franchiseketjun toimintaa. Anssi Pio aloitti samalla päivämäärällä Suomen SUBWAY® -franchiseketjun operatiivisen toiminnan johtajana.
Joensuussa tehtiin Suomen pisin jättisubi
6.9.2012
Joensuussa rikottiin perjantaina 31.8. poikkeuksellinen ennätys, kun Iso myyn toisessa kerroksessa valmistettiin Suomen pisin jättisubi. Pituutta tälle Joensuun SUBWAY® -ravintolan valmistamalle komeudelle kertyi peräti 34,85 metriä. Jättisubiin upposi uskomattomat 320 leipää, sekä 4 kiloa juustoa, 14 kiloa kalkkunaa, 10 kiloa kinkkua ja kasviksia yhteensä jopa 40 kiloa.
Jotta vaadittava määrä leipiä saatiin valmistumaan, niitä paistettiin ennätystä edeltävästä illasta kello 20 alkaen, ja jatkettiin kello viiteen asti perjantaiaamulla. Sandwich Artisteja tämän ennätyksellisen jättisubin kokoamiseen vaadittiin neljä kappaletta.
Tapahtuma keräsi kannustavaa yleisöä seuraamaan jättimäisen subin kokoamista. ”Yleisöä oli seuraamassa innokkaasti tapahtumaa koko kasaamisen ajan, johon meni aikaa noin 2 tuntia. Olimme jo aiemmin suunnitelleet ennätyksellisen jättisubin kokoamista ja sitä kautta hyväntekeväisyystoimintaa, mutta suunnitelmista ja varautumisesta huolimatta yleisöryntäys ja sen innokkuus yllätti positiivisesti”, yrittäjä Lassi Ikonen naurahtaa.
Virallisen mittauksen jälkeen jättisubi myytiin yleisölle. Tuotosta osa lahjoitettiin paikallisen nuorisoliikunnan hyväksi. Loput jättimäisestä subi® -leivästä jaettiin ilmaiseksi onnekkaan ja mukana eläneen ennätyskansan kesken.
SUBWAY® -ravintolat toi Tuuli Petäjän Lahden Karisman sporttiviikonloppuun
29.8.2012
Lahden kauppakeskus Karismassa järjestetyn sporttiviikonlopun yhteydessä pidettiin SUBWAY® -ravintoloiden sponsoroiman Tuuli Petäjän lehdistötilaisuus. Kyseessä oli tuoreen hopeavoittajan ensimmäisen oma lehdistötilaisuus. Paikalle kutsuttiin myös Kurt Möller, SUBWAY® -ketjun Suomen Brand Manager, vastaamaan Petäjän sponsorointiin liittyviin kysymyksiin.
Voittonsa jälkeen nuori purjehtija on saanut paljon julkisuutta ja enää tuskin on suomalaisia, jotka eivät olisi kuulleet hänestä. Tästä huolimatta Petäjä jaksaa yhä innostua mediassa saamastaan huomiosta ja julkisuudesta; hyvä niin, sillä häntä tullaan vielä näkemään paljon eri medioissa. Hopeavoittoa seuranneiden haastatteluiden lisäksi Tuulin kasvot tulevat kaunistamaan SUBWAY® -ravintoloiden mainoskampanjaa.
”Yhteistyö SUBWAY® -ravintoloiden kanssa on sujunut vuoden alusta alkaen erittäin hyvin ja odotan jo mielenkiinnolla tulevia projekteja. Tulevaisuuden suunnitelmista huolimatta pidän kuitenkin treenaamista yhä ensisijaisena” Petäjä vakuuttaa. ”Seuraavaksi aion panostaa helmikuussa järjestettäviin MM-kisoihin ja Rion tuleviin kisoihin, mikäli laji tulee vielä jatkamaan kisojen lajivalikoimassa.”
Myös Petäjän virallisen sponsorin puolesta ollaan tyytyväisiä alkaneeseen yhteistyöhön. SUBWAY® -ravintoloiden Brand Manager Möller kertoo Tuulin olevan juuri oikea henkilö ravintolaketjun kasvoksi. Hänen mukaansa Tuulissa on juuri sitä positiivisuutta ja reippautta, jota SUBWAY® -brändi haluaa tuoda esille. ”Tuulin asenne vetoaa juuri niihin urheilullisiin asiakkaisiin, joille meillä on mahdollista tarjota terveellisempi vaihtoehto nopeallekin ruokailulle” Möller kertoo.
Tuuli Petäjä on kilpaillut purjelautailussa ammattitasolla jo vuodesta 2006 lähtien osallistumalla ensimmäistä kertaa MM-kisoihin. Määrätietoinen purjehtija on nostanut sijoitustaan pikkuhiljaa saaden ensimmäisen mitalinsa Espanjassa järjestetyissä EM-kisoissa vuoden 2012 maaliskuussa. Suuren kansan tietouteen Tuuli pääsi kuitenkin vasta voitettuaan hopeaa kuluvan vuoden elokuun 7. päivä.
SUBWAY® -ketju palkitsi suomalaisia SUBWAY® -yrittäjiä
17.8.2012
Maailman suurin ravintolaketju SUBWAY® -ketju, on palkinnut suomalaisia yrittäjiä Orlandossa heinäkuun lopulla pidetyssä SUBWAY® Conventionissa. Satakunnassa ja Ideaparkissa SUBWAY® -yrittäjänä toimiva Tero Vuorio sai tunnustuksen parhaiten menestyneenä usean ravintolan omistajana Pohjois-Euroopan alueella. Jyväskyläläinen yrittäjäpari Hanna Ranto ja Kai Limingoja palkittiin parhaiten menestyneinä yhden ravintolan omistajina Pohjois-Euroopan alueella. Vuorion sekä Limingojan ja Rannon erinomainen toiminta ravintoloidensa myyntien ja kannattavuuden kehityksessä maassamme on siis huomioitu SUBWAY® -ketjun pääkonttoria myöten.
SUBWAY®‑yrittäjänä Tero Vuorio on toiminut jo ensimmäisten joukossa Suomessa. Aiemmin vuosia Yhdysvalloissa asuneena hän totesi ravintolakonseptin toimivaksi myös maassamme. Vuorio onkin toiminut esimerkillisesti kasvattaen myyntejä, ravintolan kannattavuutta sekä saavuttaen erinomaiset ravintola-arviot.
Myös Limingoja on yksi Suomen vanhimpia SUBWAY®-yrittäjiä. Liike avattiin 10 vuotta sitten, ja onkin Suomen kolmanneksi vanhin SUBWAY@ -ravintola. Vielä toistaiseksi yhden ravintolan yrittäjä Limingoja on miettinyt mahdollisuutta avata Jyväskylän alueelle useampiakin SUBWAY® -ravintoloita. Hänet on palkittu yrittäjyydestään SUBWAY® Conventionissa aikaisemmin vuonna 2009.
”Yrittäjät ovat SUBWAY® -perheen sielu. Meidän menestyksemme on täysin heidän erinomaisen ravintolakohtaisen työnsä ansiota, niin työntekijöiden motivoinnin kuin oman ahkeran työnsä kannalta. Olemme ylpeitä tuhansista yrittäjistämme maailmalla, jotka ahkeroivat herkullisten Subien ja miljoonien asiakkaiden parissa.” kertoo Patricia Demarais, SUBWAY® -ketjun Kansainvälisen toiminnan päällikkö.
Savonlinnaan avattiin 24.5.2012 SUBWAY® -ketjun tuorein ravintola
24.5.2012
SUBWAY® -ravintolat lisääntyvät jälleen vauhdilla, kun Savonlinna sai oman SUBWAY® -ravintolansa. Ketjun uusin ravintola sijaitsee osoitteessa Olavinkatu 44. Kyseessä on yrittäjä Pekka Rautiaisen ensimmäinen SUBWAY® -ravintola. ”Olen aiemmin toiminut yrittäjänä ensin kauppaketjussa kauppiaana ja sittemmin pitänyt omaa konsultointiyritystä, eli kokemusta yrittäjyydestä löytyy. SUBWAY® -yrittäjäksi päädyin kiinnostuksesta ketjua ja franchising-toimintaa kohtaan. Kun joulukuussa löysin liikepaikan, niin otinkin heti yhteyttä maajohtajaan. Pikaruoka-ala on tuttua jo 90-luvulta jolloin olin avaamassa Savonlinnaan erästä pikaruokaravintolaa, ja myöhemmin toiminkin siinä myös ravintolapäällikkönä. Työt veivät minut tämän jälkeen pois Savonlinnasta, mutta veri kuitenkin veti minua takaisin tänne”, kertoo Rautiainen.
“Haluamme tarjota savonlinnalaisille ystävällisen, nopean ja vaihtoehtoja tarjoavan ravintolan päivittäisiin ruokatarpeisiin. Odotamme, että savonlinnalaiset ottavat meidät hyvin vastaan, sillä täällä on tilausta tämänlaiselle ruokatarjonnalle - ja katupuheiden mukaan SUBWAY® -ravintolaa on jo odotettu.”, kommentoi maajohtaja Erkki Lempiäinen.
SUBWAY® -ravintolat palkittiin vuoden 2012 franchising-ketjuna
23.5.2012
Suomen Franchising Yhdistyksen vuotuisessa Franny Awardsissa palkittiin jälleen franchising-ketjuja ja -yrittäjiä. Helsingissä 23.3. pidetyissä palkintojuhlallisuuksissa Suomen Franchising Yhdistys palkitsi Vuoden franchising–ketjuna SUBWAY® -ravintolaketjun. Palkittu SUBWAY® -ravintolaketju on avannut viime vuoden aikana 12 uutta ravintolaa ympäri Suomea. Myös liikevaihdon kasvu 32,8 miljoonasta 40,3 miljoonaan euroon sekä positiivinen julkisuus mm. Taloustutkimuksen tutkimustuloksissa ovat olleet tärkeässä asemassa valintaa tehdessä. Taloustutkimus Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan SUBWAY® -ketju oli Suomen paras pikaruokaketju vastaajien antamilla kokonaisarvosanoilla mitattuna vuonna 2011. Ketjun palkitsemisessa huomioitiin myös työntekijöille luodut mahdollisuudet yrittäjyyteen sekä tehty työ yrittäjien koulutuksen edistämiseksi. Lisäksi SUBWAY® -ketju on tukenut franchising-yrittäjyyttä osallistumalla seminaareihin sekä kiertämällä puhumassa yrittäjyydestä muun muassa messuilla ja erilaisissa yrityksissä.
SFY:n hallituksen asettama työryhmä valitsee vuosittain Vuoden Franchising-ketjun yhdistyksen jäsenten joukosta. ”Niin kuin kriteereissäkin mainitaan, on palkitun ketjun toiminnan oltava tuloksellista ja näyttävää. Toimintaa on oltava harjoitettu jo useampi vuosi ja ketjun on täytynyt vakiinnuttaa asemansa markkinoilla. Myös toimintavuosiemme aikana lisääntynyt myönteinen julkisuus on varmasti vaikuttanut osaltaan palkitsemiseen. On kuitenkin muistettava, että franchising-yrittäjät ovat SUBWAY® -perheen sielu. Meidän menestyksemme Suomessa on täysin heidän erinomaisen ravintolakohtaisen työnsä ansiota. Olemme onnistuneet kasvattamaan ravintolamääräämme, liikevaihtoamme sekä kannattavuutta, eli nekin on tässä varmasti huomioitu. Myös myyntimme on säilynyt vahvana taantumassakin”, kertoo SUBWAY® -ravintolaketjun Suomen pohjoisen ja läntisen alueen maajohtaja Petteri Lehtimäki.
Lehtimäki on aiheestakin tyytyväinen ketjun palkitsemisesta. ”Meille asiakas on tärkein, ja olemmekin iloisia, että olemme voimme viettää heidän kanssaan jo toistakymmentä toimintavuottamme. Oli mukavaa kiivetä lavalle hakemaan palkintoa, koska nämä ovat niitä konkreettisia huomionosoituksia, että myös yhdistyksessä arvostetaan tekemäämme työtä – sekä franchising-antajan että franchising-yrittäjien kannalta.”
M&M Sub Oy on nimetty vuoden työllistäjäksi
15.5.2012
Lahden kaupunki on valinnut SUBWAY® -ravintoloiden omistajan Marko Helosaaren yrityksen M&M Sub Oy:n Lahden alueen vuoden työllistäjäksi. M&M Sub Oy perustettiin v. 2009, ja toiminta alkoi 1.1.2010 Launeen SUBWAY® -ravintolassa tapahtuneen omistajanvaihdoksen johdosta. Vuonna 2010 toukokuussa yritys osti Laatukadulla toimivan Lahden Ykköshuollon Lounaskahvilan toiminnan. 2011 helmikuussa yritys osti Riihimäen SUBWAY® -ravintolan liiketoiminnan itselleen. 2011 marraskuussa aukesi Karistoon SUBWAY® -ravintola Karisma. Helosaari toimii myös yrityksen toimitusjohtajana. Yrityksen hallituksen puheenjohtajana, sekä toisena omistajana toimii Miia Krohn. M&M Sub Oy työllistää tällä hetkellä 29 henkilöä mukaan lukien yrittäjäpariskunnan. Kaikki työntekijät ovat toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla töissä; työntekijöistä kokoaikaisia on 11 kpl.
”Olemme iloisia ja ylpeitä saamastamme kunnianosoituksesta. Suhtaudumme vastuullisesti työllistämiseen ja työntekijöidemme hyvinvointiin. Tämä tunnustus osoittaa, että tekemämme työ huomioidaan positiivisesti myös ravintolamme ulkopuolella”, Helosaari kommentoi. Lahden kaupunginhallituksen asettama toimikunta on myöntänyt Vuoden Työllistäjä -kunniakirjan vuodesta 1996 lahtelaisille teollisuuden, kaupan tai palvelualan yrityksille.
“Kasvattamalla ketjua luomme myös tärkeitä työpaikkoja maahamme. Suurin osa työntekijöistämme on nuoria, ja monelle heistä tarjoammekin ensimmäisen työpaikan työuralle lähdettäessä. Täten työntekijöiden ohjaus ja siitä muodostuva yhteiskuntavastuullisuus ovat meille erityisen tärkeitä, ja painotamme tätä kaikille yrittäjillemme. Alueellinen yhteistyö ja yhteiskuntavastuullisuus ovat meille erityisen tärkeitä, ja painotamme tätä kaikille yrittäjillemme. Koemme siis ylpeyden lisäksi myös vastuuta ketjustamme, sen toimijoista ja työllistävästä vaikutuksesta,” maajohtaja Petteri Lehtimäki kertoo.
